Kuuhaukun old line® –jackrusseleiden jalostuksen ideologiaa

Kantanarttuni ja –linjani ovat Englannista, rodun kotimaasta. Olen aina jalostustyössäni melkein 40 kasvattajavuosien aikana pyrkinyt alkuperäiseen tyyppiin ja säilyttämään rodun alkuperäiset ominaisuudet. Jackrussellin terrierissä se tarkoittaa pienikokoista, pieniin ja mataliin luoliin mahtuvaa, terhakkaa, älykästä terrieriä, jolla on kolmiomainen, ei liian raskas, pää ja terävä ilme. Vanhoista kuvista voi hyvin nähdä, että juuri tällaisia nämä alkuperäiset käyttötyypin russellit ovat olleet.

Ennen rodun rekisteröintiä russelleita tuotiin hevosten mukana kylkiäisenä ja niistä alkuperäinen kanta Suomessakin muodostui. Koirat olivat terveitä, hieman erinäköisiä, ja niissä erottui korkeampi malli (nykyinen parson tai working jackrussell) sekä matalajalkaisempi tyyppi, joka on periaatteessa nykyinen käyttötyypin (”tallimalli”, ”brittityyppi”; rakkaalla lapsella monta nimeä) jackrussellinterrieri. Olin itse järjestämässä silloisena SJRT:n hallituksen jäsenenä ja jalostusneuvojana erikoisnäyttelyä ennen rodun rekisteröintiä, ko. näyttelyssä ehdotukseni mukaan ensimmäistä kertaa ei ollut kahta kokoluokkaa (alle ja yli 30 cm), koska parson oli jo rekisteröity ja pikkurussellinkin rekisteröintiä suunniteltiin. Tällöin olisi ollut kummallista, jos esim. näyttelykehissä olisi ollut vierekkäin aivan samannäköisiä koiria, parsoneita ja yli 30 cm jakcrussellin terriereitä. Tuossa näyttelyssä kylläkin hienorakenteiset yli 30 cm russellit saivat huonoja arvosanoja koon vuoksi ja sen jälkeen näiden koirien pääkasvattaja teki siitä kannasta working jackrussell-nimisen linjan.

Englantilaiset russell-harrastajat eivät halunneet rekisteröintiä, koska he pelkäsivät, että käyttökoiran sijaan russellista tulisi ”näyttelypuudeli”. Itse kannatin kuitenkin tuolloin rekisteröintiä lähinnä eläinsuojelullisista syistä; liian paljon oli alle luovutusiän luovutettuja pentuja ja tiheitä pennutuksia. Ajattelin myös, että koska kyseessä on ”rotu”, sitä pitäisi saada hieman yhtenäisemmäksi. Jos minulta kysyttäisiin tänä päivänä, että haluanko tätä rotua rekisteriin, vastaisin luultavimmin ei, koska aivan liian paljon rekisteröinti muutti mielestäni tämän rodun alkuperäistä ulkomuotoa sekä ilmettä ja, mitä olen kuullut, myös luonnetta.

Rotuhan sitten rekisteröitiin Australiassa pääasiassa parin kennelin ja Hollannissa yhden kennelin koirista. Tyyppi oli australialaisissa koirissa raskaampi, isompi, kaiken kaikkiaan neliömäisempi niin rungoltaan kuin päästään, kuin suomalaisissa brittityyppisissä koirissa, hollantilaisessa taas oli korkeajalkaisempaa, ei niin raskasluustoista (joukossa ehkä parsonmaisempaa tyyppiä) tyyppiä. Myös Englannin The kennel clubin sivuilta voi lukea, miten sen mielestä russellin ulkomuotoon kehittyi Australiassa erilaisia ominaisuuksia kuin Englannin jackrussell kasvattajien ylläpitämään tyyppiin, joka ylläpiti alkuperäistä ulkomuotoa; koiraa joka muistutti parsonia mittasuhteiltaan mutta pienemmässä mittakoossa. Rekisteröinnin jälkeen russellit valloittivat näyttelykehät ja niistä tuli muotirotu. Pennut menivät kaupaksi ja niitä myös teetettiin paljon. Muistan, kuinka mietin tuolloin, miten niin pienestä geenipoolista muodostunut kanta kestää terveydellisesti (eniten pentuja teetettiin näyttelyissä menestyneillä koirilla). SJRT:n JTO:sta voi päätellä nyt myöhemmin, ettei se kestänytkään.

Eräät kasvattajat, joilla oli ollut myös ensin ko. koiria, kiinnittivät huomiota siihen, että esim. synnytykset olivat tulleet ongelmallisemmiksi sekä myös muihin terveysasioihin, ja perustivat ns. geenipooli-projektin. He toivat Englannista nimenomaan alkuperäisiä, ”työkoira”-jackrusselleita ja seurasivat tarkkaan jalostuksella näiden koirien periyttämistä. Harmi, että tuo tärkeä työ jäi vain tosi pienen ryhmän jalostustyöksi. Mielestäni niitä koiria olisi tarvittu laajasti parantamaan näyttelyissä menestyvien rekisteröityjen koirien geenipoolia. Geenipooliprojektista ei löydy enää mitään muuta tietoa, kuin eräässä kymmenisen vuotta vanhassa artikkelissa SKL:n jalostusneuvoja Katariina Mäen selostusta ja kiitokset tällaisesta uraauurtavasta työstä (www.katariinamaki.com/artikkelit/russelit.htm). Edellä mainitussa artikkelissa eräs kasvattaja kertoi jo tuolloin, että nämä pienet, ”mainiot” russellit olivat häviämässä kannastamme kokonaan. Tänä päivänä ne ovatkin jo tosi harvinaisia, varsinkin puhtaat englantilaissukuiset linjat, tämän olen todellakin huomannut, kun olen etsinyt uroksia jalostukseen.

Katariina Mäki toteaa artikkelissaan myös, että ”alkuperäisten geenien säilyminen pitää yllä myös rodunomaista luonnetta”. Luonteen ei tulisi mielestäni muuttua liian seurakoiramaiseksi, vaikka se omistajalle monissa roduissa onkin helppoa. Näillä koirilla on ollut kuitenkin käyttötarkoitus, ja niillä on edelleen tarkoituksenmukaista oikeaa työtä esim. navettojen ja tallien rottakoirana (joskin russelli nauttii muistakin toimintamuodoista). On hyvä muistaa, että käyttökoira on yleensä älykkäämpi, koska se tarvitsee ongelmanratkaisukykyä selviytyäkseen, sen henki voi olla nopeasta tilannetajusta kiinni kiperässä tilanteessa esim. luolassa.

Ikävää, että hieno geenipooliprojekti -työ on painettu unholaan, itse jatkan pienimuotoista jalostustyötäni samalla linjalla kuin aina eli pidän kannan puhtaana, alkuperäisenä ja englantilaistyyppisenä. Olen tuonut Englannista jalostuskoiria ja linjani perustuu vanhaan suomalaiseen kantaan (tallikoirina aikoinaan Suomeen tuodut koirat) sekä Englannin tuonteihin, missä geenipooli on laajempi ja siten terveempi. Tulevaisuudessa suunnitelmana on vielä hankkia uutta elinvoimaa englantilaisista russelleista. Sääli, että ne eivät ehkä ole Kennelliiton rekisterissä, koska monet alkuperäisen tyypin kasvattajat eivät halua rekisteröidä koiriaan, vaikka nyt niitä on Englannissakin jo rekisteröity (ilmeisesti enimmäkseen showtyyppiä). Edellä mainitsemassani artikkelissa kiteytyy joidenkin vanhempien kasvattajien lauseessa hienosti ajatuksen ydin:

”Ensimmäinen koirani oli rekisteröimätön englantilaissukuinen ja vaikka se ei ollut mikään näyttelytähti, se oli luonteeltaan poikkeuksellisen mahtava pieni koira, jollaista en varmasti saa toista”.